18
KES
15.00
Edustus, Naisten 1 divisioona

KF10 - TuWe  3 - 0

Kokkola keskuskenttä

3-0 Voitto TuWesta ja sarjakärjessä tauolle!

Kokkola F10 pelasi tänään viimeisen ottelun ennen kolmen viikon sarjataukoa. Tuloksena oli hieno 3-0 voitto TuWesta. Pääarkkitehtinä päivän ottelussa oli Alexandra Quincey tehden kotijoukkueen kaikkia kolme maalia.

Olosuhteet päivän ottelulle olivat haastavat kentän märkyydestä johtuen. Mutta mikä parasta ei ottelun aikana satanut vaikka toisin oli luvattu.

No itse otteluun. Kotijoukkueen osalta ottelu saa hienon alun. Pelikellossa vain kolme minuuttia ja kotijoukkueen ensimmäinen kulma. Oli muuten kulmat kotijoukkueen hyväksi 15-2. Kulman antaa Rosita ja Alex Quincey puskee pallon verkon perukoille. Hieno alku kotijoukkueelle. Kotijoukkueella kulma ottelun 13 minuutilla. Emma Malkamäki antaa ja tällä kertaa Alex Quincey laukoo pallon verkon perukoille. Ensimmäisellä puoliajalla kotijoukkueella vielä muutama maukas paikka lisätä johtoa. Mm. Sofia Matikainen puskee niukasti yli Louise Arseneaultin keskityksestä. Aivan jakson loppuhetkillä on kotijoukkueella vielä hyvä paikka. Alex Quinceyn laukauksen maaliviivalta onnistuu pelastamaan vieraiden maalivahti.

Toisen jakson ainut maali samalla loppunumerot syntyvät ottelun 56 minuutilla. Ada Mannström syöttää oikealta ja vapaaksi unohdetulla Alex Quincey laukoo maalivahdin käsien kautta loppunumerot. Paras paikka kotijoukkueen lisämaalille tulee ottelun 67 minuutilla. Sofia Rintala syöttää ja Emmi Niskakangas laukoo tolppaan. Vielä ottelun 76 minuutilla Rositan syötöstä Roosa Ojala laukoo niukasti ohi. TuWen paras paikka maalille syntyy ottelun 80 minuutilla, mutta maalinedusta hässäkkä ei tuota kavennusta.

Ottelun jälkeen oli vierasjoukkueen valmentaja Jouni Allen oli myöntänyt kotijoukkueen paremmuuden. Kotijoukkueen valmentaja Petri Haapasalo oli tyytyväinen omiensa esitykseen. Heti alkulämmöstä näki, että joukkue halusi tänään kolme pistettä ja lähteä hyvissä asemissa sarjatauolle. Tästä mukava lähteä pienelle tauolle Petri toteaa lopuksi ja tietenkin mieltä lämmittää, että tappiosarakkeessa on viela nolla.

Palkintoraati palkitsi vierasjoukkueesta Paulina Nordströmin ja kotijoukkueesta palkittiin kolmen maalin tekijä Alex Quincey.

Kokkola F10:n pelit jatkuvat lauantaina 9.7 klo 16 Kokkolan keskuskentällä ja vieraaksi saapuu Kouvolan Sudet.

http://www.palloliitto.fi/tulospalvelu/ottelu&5103...



Tilastot

3 - 0

TuWe
(2-0)
3'MaaliQuincey Alex
3'MaalisyöttöHerreros Ossorio Rosa Maria
13'MaaliQuincey Alex
13'MaalisyöttöMalkamäki Emma
56'MaaliQuincey Alex
56'MaalisyöttöMannström Ada
60'Vaihto ulosJungar Daniela
60'Vaihto sisäänRintala Sofia
74'Vaihto ulosMannström Ada
74'Vaihto sisäänOjala Roosa

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista