Kokkola F10 kävi tänään pelaamassa Vaasassa uusitulla Elisa Areenalla (entinen Hietalahti) VIFKin vieraana. Pelipaikasta ei voi muuta sanoa kuin hieno oli. Tuloksesta ei voi muuta sanoa kuin kotijoukkue VIFK voitti ansaitusti 3-0(1-0)
Ottelun alku saa vierailijan osalta ikävän alun. Pelikellossa vain kolme minuuttia kun vapaaksi unohdettu Eva-Susanna Dahlmars pääsee laukoon lähietäisyydeltä kotijoukkueen 1-0 johtoon. Tämän jälkeen voidaan sanoa, että maalipaikat ensimmäisen puoliajan osalta loistivat poissaolollaan. Vierailijalla oli pari puolittaista tekopaikkaa ensimmäisellä puoliajalla. mm. Louise Arseneault puskee hyvästä paikasta pari metriä ohi ja Satu Kivijärvi laukoo kulmasta päin maalivahtia. Kotijoukkueen paras maalipaikka tuli ottelun 42 minuutilla Linnea Hjerpen lauottua vähän yli 20 metristä ristikkoon.
Toisen puoliajan ensimmäiset kymmenen minuuttia olivat vierailijoiden osalta lupauksia antavia. Hallinta oli vierasjoukkueella, mutta todelliset maalintekopaikat loistivat poissaolollaan. Tämän jälkeen seuraava kymppi oli tasaista vääntöä. Jakson lopusta voidaan rehellisesti heittää ne linssit syrjään joilla on nähty "joskus", että ois ansaittu tilanteiden valossa pelistä enemmän. Jakson loppua hallitsi kotijoukkue. Ottelun 73 minuutilla juuri sisään vaihdettu Satu Karppinen pääsee karkuun kotijoukkueen puolustukselta ja lisää kotijoukkueen johdoksi 2-0. Ottelun 84 minuutilla kotijoukkueen Fanny Forss tekee loppunumeroiksi 3-0.
Loppusanoina ottelusta voidaan sanoa, että kokemus vei voiton nuoruudesta. Kokkola F10:llä oli avauksessa viisi b-ikäistä pelaajaa kun taas VIFKillä oli ainoastaan vain yksi b-ikäinen.
Vaasan kaupunginjohtaja Tomas Häyry palkitsi ottelun parhaat. Vierailijoista palkinnon sai Louise Arseneault ja kotijoukkueesta Fanny Forss.
http://www.palloliitto.fi/tulospalvelu/ottelu&5103...
46' | Vaihto ulos | Rintala Sofia |
46' | Vaihto sisään | Nyman Roosa |
64' | Vaihto ulos | Mannström Ada |
64' | Vaihto sisään | Kangasniemi Josefine |
71' | Vaihto ulos | Tiala Rina |
71' | Vaihto sisään | Ojala Roosa |