Ottelu alkoi KF 10:n hallinnalla, mutta alku ei ainakaan osoittautunut mitenkään helpoksi. Liekö ollut pelien puutetta vai alku innokkuutta , mutta löysimme itsemme ensimmäisellä puoliajalla paitsiosta varmaan 30 kertaa. Mitä pidemmälle ottelu eteni sen enemmän hallinta siirtyi KF 10:lle. Ottelun 11 minuutilla Annika Viitanen pääsee oikealta läpi ja puolustaja kaataa rangaistuspotkun arvoisesti. Vetämään asettuu Veera Vääräkoski, jonka laukaus suuntautuu liaan keskelle ja Kanun maalivahti torjuu sen. Muutama minuutti tästä Veera Vääräkoski pääsee laukoon n.25 metristä ja laukaus yli maalivahdin maaliin 0-1. Ottelun 28 minuutilla Henna isokangas laukoo ja maalivahdista kimmoneessa pallossa on Ada Mannström kärppänä paikalla laukoo pallon maaliin. Ottelun 33 minuutilla meille tuomitaan ottelun toinen rangaistuspotku vastustajan käsivirheestä. Tällä kertaa Veera Vääräkoski onnistuu ja olemme 0-3 johdossa. Ensimmäisen puoliajan viimeisillä hetkillä Patricia Träsk nousee hienosti vasenta laitaa pitkin ja loistava keskitys maalille jossa Emmi Niskakangas ohjaa pallon maaliin vastustajan maalivahdin jalkojen välistä ja taukonumerot 0-4 ovat valmiit. Todellinen koulumaali!
Toinen puoliaika alkaa selvällä KF 10:n hallinnalla. Ottelun 52 minuutilla hyvän ottelun pelannut Lotta Niemelä antaa hyvän keskityksen oikealta laidalta maalille johon puolustajan ja maalivahdin estelyistä huolimatta Henna Isokangas saa jalkansa väliin ja pallo maaliin 0-5. Ottelun 65 minuutilla Sofia Matikainen syöttää Annika Viitaselle joka laukoo tolpan kautta taululle 0-6 numerot. Tästä pari minuuttia Veera Vääräkoski syöttää Annika Viitasen vapaaksi ja hallittu nosto yli vastaantulleen maalivahdin ja numerot senkun kaunistuvat 0-7. Ottelun 69 minuutilla juuri vaihdosta sisään tullut Janika Sillanpää pääsee vapaaksi Veera Vääräkosken syötöstä ja hallittu zippi "utrella " ohi vastaan tulleen maalivahdin 0-8. Tästä muutama minuutti ja asialla sama parivaljakko Veera syöttää ja Janika viimeistelee. Loppunumerot 0-10 laukoo Roosa Ojalan syötöstä Annika Viitanen n.20 metristä yläriman kautta maalivahdin selän kautta maaliin. Hattutemppu Annikalle hienoo!
Lopuksi ottelusta voidaan sanoa mitä pidemmälle ottelu eteni niin tasoero KF 10:n eduksi kasvoi. KF 10:n pelit suomen cupissa jatkuvat aikavälillä 14-22.3. Vastus toiselle kierrokselle selviää 3.3 jälkeen jolloin ensimmäinen kierros tulee valmiiksi. Sitä ennen KF 10 pelaa la 7.3 klo 14.00 kipparissa harjoitusottelun JyPkiä vastaan Jyväskylästä.
17' | Maali | Vääräkoski Veera |
28' | Maali | Mannström Ada |
33' | Maali | Vääräkoski Veera |
45' | Maali | Möttönen Emmi |
45' | Maalisyöttö | Träsk Patricia |
52' | Maali | Isokangas Henna |
52' | Maalisyöttö | Niemelä Lotta |
65' | Maali | Viitanen Annika |
65' | Maalisyöttö | Matikainen Sofia |
65' | Vaihto ulos | Isokangas Henna |
65' | Vaihto sisään | Sillanpää Janika |
67' | Maali | Viitanen Annika |
67' | Maalisyöttö | Vääräkoski Veera |
69' | Maali | Sillanpää Janika |
69' | Maalisyöttö | Vääräkoski Veera |
69' | Vaihto ulos | Mannström Ada |
69' | Vaihto sisään | Ojala Roosa |
73' | Vaihto ulos | Koivisto Sinna |
73' | Vaihto sisään | Kalliokangas Juulia |
75' | Maali | Sillanpää Janika |
75' | Maalisyöttö | Vääräkoski Veera |
87' | Maali | Viitanen Annika |
87' | Maalisyöttö | Ojala Roosa |