Ensimmäinen puoliaika ei kyllä paljon luvannut pelillisesti Kokkola F10:lle. Mutta liekö pelien puute ja päävalmentajan ripitys puoliajalla saanut ryhtiliikkeen aikaan kotijoukkueessa. Kyllähän toisella puoliajalla oli kotijoukkue kentällä aivan erinäköinen joukkue kuin ensimmäisellä puoliajalla.
Ensimmäinen puoliaika alkaa tasaisissa merkeissä. Vierasjoukkue pitää ehkä hivenen enemmän palloa, mutta pallonhallinta on omalla puoliskolla niin eihän siinä maaleja tehdä. Kotijoukkueen paras paikka ensimmäisellä puoliajalla syntyy ottelun 11 minuutilla. Anni Kinnunen pääsee laidasta puolittain läpi, mutta laukaus hiukan takatolpasta ohi.Vierasjoukkueen ainut paikka ensimmäisellä puoliajalla syntyy ottelun 24 minuutilla jolloin Anniina Haapaniemi pääsee läpi ja laukoo maalivahti Sinna Koiviston käsien kautta 0-1 taukojohdon vieraille.
Toiselle puoliajalle siirryttäessä oli nähtävissä kotijoukkueen ryhtiliike. Karvattiin ylempää ja kovempaa. Ottelun 55 minuutilla Ada Mannström syöttää Emmi Niskakankaalle joka etenee päätyy ja tarkka keskitys ja Kelly Jenks puskee hallitusti 1-1 tasoituksen. Kolme minuuttia tästä ja Veera Vääräkoski keskittää ja Kelly Jenks ohjaa maalinedustalta 2-1 johdon. 63 minuuttia kellossa ja Annika Viitanen laukoo ja maalivahdista kimmonneen pallon laukoo Ada Mannström vuorenvarmasti sisälle ja 3-1 kotijoukkueelle. 69 minuuttia taulussa ja Veera Vääräkosken tarkka syöttö Kelly Jenksille joka laukoo taululle 4-1 numerot. Loppunumerot 5-1 laukoo Annika Viitanen Ada Mannströmin syötöstä ottelun 75 minuutilla.
Kotijoukkueen parhaana palkittiin kolme maalia tehnyt Kelly Jenks ja vierasjoukkueesta Eveliina Kivikoski.
Kokkola F10:n pelit jatkuvat lauantaina 25.4 klo 18.30 Santahaan keinonurmella ja vastaan asettuu HJK:n Suomen Cupissa lisäajalle pakottanut Lahden Kuusysi. Klikkaa kuvista niin näät ne isompana.
46' | Vaihto ulos | Rautio Sanna |
46' | Vaihto ulos | Niemelä Lotta |
46' | Vaihto sisään | Träsk Patricia |
46' | Vaihto sisään | Viitanen Annika |
55' | Maali | Jenks Kelly |
55' | Maalisyöttö | Möttönen Emmi |
55' | 2. maalisyöttö | Mannström Ada |
58' | Maali | Jenks Kelly |
58' | Maalisyöttö | Vääräkoski Veera |
63' | Maali | Mannström Ada |
69' | Maali | Jenks Kelly |
69' | Maalisyöttö | Vääräkoski Veera |
75' | Maali | Viitanen Annika |
75' | Maalisyöttö | Mannström Ada |